Kun koronapandemia pysäytti taloudet, moni kysyi miten käy ilmastonmuutoksen torjunnan? Pandemia on sinänsä puhdistanut niin Kiinan ilmatilaa kuin Venetsian vesiäkin, mutta kysymys onkin, että tuleeko meille lopulta niin kiire laittaa talouden pyörät pyörimään, että vähät välitämme kasvihuonepäästöistä.
Sama kysymys koskee myös meitä kuluttajia. Kun stressi nousee ja omakin talous tuntuu epävarmalta, jaksammeko kierrättää ja tehdä ilmastokestäviä ostopäätöksiä?
Liikkeellä on kahdenlaisia skenaarioita
- JOKO pandemia ja sen kerrannaisvaikutukset johtavat siihen, että jo hyvin alkanut ilmastobuumi taantuu, kun talouden tavoitteet ja prioriteetit menevät uusiksi, ja ihmistenkin energia suuntautuu omaan ja lähipiirin jaksamiseen.
- TOISAALTA kriisit ovat aina vauhdittaneet olemassa olevia muutosvirtoja. Tässä tarkastellussa korona on herätys, joka vauhdittaa ympäristö- ja vastuullisuussiirtymää puheista tekoihin.
Me Kuulaalla itse ennakoimme tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kun asioita aletaan miettiä uudestaan, pyörää on vaikea pysäyttää. Ilmassa on muutoksen tuntua jo investointipäätösten näkökulmasta. HKScan on yksi keskeinen sijoittaja uuteen suomalaiseen Nordic Food Tech VC-ruokarahastoon ja yrityksen mukaan sijoitus vauhdittaa HKScanin omaa strategista uudistumista. Myös data Kiinasta näyttää, että hygienia, tuoteturvallisuus, terveellisyys ja vastuullisuus ovat nousseet keskeiseksi päätöksentekokriteereiksi COVIDin jälkeen ja kuluttajat ovat valmiita maksamaan enemmän ymäristöystävällisistä, vastuullisista brändeistä.
Digitalisaatio otti jo pandemiahypyn, olisiko nyt ilmastomuutoksen aika?
#Uusinormaali on Kuulas Helsingin uusi sisältösarja, jossa jaamme ennustuksiamme ja havaintojamme koronan vaikutuksista yritysten liiketoimintaan, toimintaympäristöön ja kulutuskäyttäytymiseen.