Magna Global on osa ryhmäämme ja julkaisee säännöllisesti mainosmarkkinan kehitykseen liittyvää dataa, niin globaalisti kuin markkinakohtaisestikin.
Uusimmassa Ad Forecast -raportissaan Magna ennustaa mainosmarkkinan kutistuvan maailmanlaajuisesti 7,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Pohjoismaissa mainosmyynti laskee saman verran kuin maailmassa keskimäärin eli 7,2 prosenttia ja kokonaissumma päätyy tasan yhdeksään miljardiin dollariin. Parhaiten menee Norjassa, jossa laskua kertyy vain neljä prosenttia.
Suomessa Magna ennustaa mainosliikevaihdon supistuvan kahdeksan prosenttia, mutta digimainonta sen sijaan kasvaa meillä kohisten, parhaiten koko Pohjoismaissa. Magna ennustaa, että kasvua tulee peräti 5,5 prosenttia ja nopeimmin kasvavat video (+14%) ja somemainonta (+13%) hakukonemainonnan jäädessä edellisvuoden tasolle.
Magnan ennuste on suomalaisia vastaavia positiivisempi. IPG Mediabrandsin toimitusjohtaja Mika Häyrinen on ennustanut Suomen mainosliikevaihdon supistuvan 15 % tänä vuonna. Historiallisesti markkinointipanostuksilla on ollut merkittävä vipuvaikutus kuluttajakysyntään.
Vuodelle 2021 Magna ennustaa viiden prosentin kokonaiskasvua. Digimainonta nousee kymmeneksen, mutta lineaariset kanavat jäävät polkemaan paikalleen. Vuoden 2019 lukuihin markkina nousee vasta vuoden 2023 lopussa. Tulevina vuosina voittajiksi nousevatkin ne, jotka osaavat fiksuilla panostuksilla voittaa leijonanosan elpyvästä kysynnästä itselleen.
Lue Markkinointi & Mainonnan juttu aiheesta ja ole yhteydessä lisäanalyysistä sekä siitä, mihin markkinoinnin panostuksia kannattaa suunnata juuri nyt.